Nuku minut metsäksi,
jossa tuulee, jossa hirvet ja sitä pienemmät
samoavat sammalia pitkin ja yön korvalla kukkii vanamo.
Ilmassa on kukkien tomua; hentoa, karvasta, hajoavaa kuin kaikkialla
olisi siipiä, jotka muistavat, miten.
Ruoho on kasvanut maton hapsuineen, lentävän maton, saaren,
Odysseuksen, jonka pursi on männynkylkeen unohtunut kaarnanpala,
nimeämätön, muurahaisten polut keinuttavat sitä aaltoina. ©Ylösnousemuskasvio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti