Meren aaltoihin kahlatessaan on hyvä muistaa myös hait

 

Proteesi on alkanut lahota:

                     ”Muerte de Dios”, merirosvojen saarella
vedetään lonkkaa, aarteet on jo aikaa sitten kääritty balsamiin,
kelmut helisevät tuulessa, rukousnauhat, meren aaltoihin kahlatessaan
on hyvä muistaa myös hait.


                             Hänessä on jotakin sellaista samaa kuin neljässäsadassa
                               humalaisessa, jotka ovat ryypänneet itsensä täyteen
                                    rommia ja kaktusviinaa ja yrittävät nyt
                                       leikata kynsiään aivan liian
                                          tylsillä kynsisaksilla.


Taivaanrannassa palaa.
Jotakin oranssia. Jotakin sinistä. Uutta. Vanhaa.
Ja rohtunutta. Ulpukankukkia ja sammakoita. Sekä yksi pieni Ave Maria.



B:ssä pitää olla jotakin mielenkiintoista, koska siellä sataa aina.
Sinisiä norsuja. Krokotiilejä. Niilin liljoja. Jne. En tiedä - 
sanoisinko tätä kaipaukseksi vai ruumisvankkureiksi, kukista
on alkanut nousta perhosia, ne lennähtävät taivaalle kuin
lopunajanohjukset.

©Ylösnousemuskasvio