Kenties ruohoillakin on sydän

 

Mistä me tulemme,
merestä vai avaruudesta,
olemmeko kipinöitä muinaisesta meteorista
vai jonkin omituisen syvänmerensukeltajan päiväunia - 

                         karkulaisia kaikki tyynni, varkaita, kerjäläisiä.




Kenties ruohoillakin on sydän, korsilla, kaisloilla, lyhyen nurmen
sydän lyö nopeammin, lintujen sydämet ja niiden, jotka näkevät unia:


                                              tum

                                 tum

               tututu tum           tutu tum tum

                               tum

                                      tutum.





Pähkinäpensaan lävitse siivilöityvässä valossa on auringon tuhkaa,
Pompeiji on täällä tänään, koteloituvien perhosten labyrintti,
ensimmäinen Ra ja toinen: tähti ja hänen veljensä kuu.


Hyräilen. Jotakin. Meri on asettunut lasiin vain kaivatakseen vapauttaan.

©Ylösnousemuskasvio